29.6.2016

Tilariosio suljettu toistaiseksi & kaksi viimisintä tilausta

Olen saanut ihan hirvittävän määrän kepparitilauksia nyt viimeisen parin viikon aikana, jonka takia minun oli pakko sulkea tilariosio hetkeksi. Se aukeaa uudelleen heinäkuun lopussa. Myyntihevosille voi silti tilailla varusteita matkaan, eli tilausvarusteosio pysyy edelleen auki. Tällä hetkellä tosin niitä myytäviäkään ei ole, mutta olen yrittänyt ommella niitä aina kun vain suinkin olen ennättänyt. Moni on toivonut hieman edullisempia myyntihevosia, joten yritän nyt pitää parin seuraavan myyntiin tulevan keppihevosen hinnat alle 60€ eurossa.



Tässä vielä hieman kuvia kahdesta viimeisimmästä tilauskeppihevosesta.

Musta keppihevonen on tehty sametintyylisestä kankaasta (kangasta ei ole enää tilaushevosvalikoimassa) ja sen vasen silmä on herasilmä. Harjalankana on mustaa mohairlankaa.
Mustan kepparin mukaan tuli mustat tekonahasta tehdyt suitset remonttiturpahihnalla, perussuitset mustasta tekonahasta fleecepehmsteella, kaksi kappaletta tummanruskeasta tekonahasta tehtyjä riimuja ja toisessa riimuista on pehmusteet niskassa ja turvalla. Hevosen mukaan tuli myös kaksi loimea; sininen fleeceloimi kahdella turkoosilla punoksella (turkoosia punosta ei enää ole tilausvarustevalikoimassa), sekä turkoosi sadeloimi sinisellä fleecekangasvuorella.
Tämä keppari muuten taisi olla rodultaan lämminverinen ratushevonen, jonka tein tänä kesänä piirretyllä kaavalla.


 







Tämä toinen tilaus oli hieman extempore, mutta päätin silti tehdä sen. Minulta tilattiin siis keppihevonen paikallisten ravejen piirrustuskilpailun palkinnoksi. Sain vapaat kädet hepan tekemiseen, tosin ainoan ehtona oli että suitsien pitää tulla mukaan. Päätin tehdä tällaisen hieman punertavaan taittavan tummanruskean fleecehepan (kangasta ei ole saatavissa tilaushevosvalikoimassa) valkoisella Novita Kaiku -langasta tehdyllä harjalla, sekä pienellä tähdellä. Heppa sai mukaansa vaaleanruskeat nahkasuitset monisävyisellä timanttiotsapannalla. Tein tämän kepparin viimevuotisella shetlanninponikaavalla.




Tällä viikolla valmistuu vielä kaksi tilausta, ensiviikolla yksi ja sen jälkeisellä viikolla vielä toiset kaksi. Sen jälkeen teen pari viikkoa myyntiheppoja ja sitten avaan taas tilarisivun :)

2 kommenttia:

  1. haluisin yhen kepparin

    VastaaPoista
  2. paljonko nuo maksaa? ois kiva ssada

    VastaaPoista

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.